torstai 4. lokakuuta 2012

Showtime


Showtime on Tom Deyn ohjaama, vuonna 2002 ilmestynyt toimintakomedia, jonka pääosissa ovat Eddie Murphy ja Robert De Niro.




Elokuva kertoo kahdesta poliisista jotka päätyvät tosi tv-sarjaan "Showtime", jossa seurataan poliisien arkea. Toinen heistä, Trey Sellars (Murphy) on hyvinkin innokas sarjaan, mutta hänen parinsa Mitch Preston (DeNiro) on erittäin vastahakoinen, mutta suostuu sarjaan, koska pelkää joutuvansa oikeuteen ammuttuaan televisio-ohjelman kameran.

Elokuvassa ei ole juurikaan käytetty mitään rakennettuja lavasteita.

Elokuvan alussa oli lavasteisiin rakennettuja lavasteita, kun Sellars hakee poliisin roolia sarjaan.
Myös muutamaan otteeseen vilahtava poliisiasema oli melko tyypillinen jenkkien poliisiasema: sälekaihtimet ja pöydät jotka notkuivat laatikoita ja tuhansia papereita.

Selkeä lavaste oli myös asemessujen katossa oleva kookas tulostaulu. Kun tulostaulun tippumista alettiin kuvata lähemmin, huomaa että ketju jolla pömpeli on katossa kiinni oli muovia. Muovi ei oikeasti kestäisi niin suuren kappaleen massaa ilmassa.


Elokuvan piristys oli Prestonin kotiin rakennettu keramiikkapaja. Raavas poliisi harrastamassa savenvalua tuo väkisin hymyn huulille :)


Elokuvan plussat ja miinukset:

+ Ihan ok elokuva, vaikkakin hieman väkisin tehty
+ Pääkaksikko on loistava

- Hieman väkisin tehty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti