tiistai 28. elokuuta 2012

The Blues Brothers

Meikä jatkaa kirjoittelemistä edelleen flunssan kourissa, nyt aiheena elokuva-arvostelu ja arvostelun kohteena Tanjan tuoma The Blues Brothers.


Elokuva kertoo veljeksistä Elwood ja Jake Bluesista, jotka yrittävät pelastaa orpokodin vararikolta. Veljekset saavat tehtäväksi kerätä yhdentoista päivän aikana 5 000 dollaria verorästiin. 
Kaksikko ajautuu kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa Jake saa ilmestyksen; Jumala käskee veljesten kasata yhteen vanhan The Blues Brother-yhtyeensä ja bändin avulla hankkia rahat.  

Jos ei missään muussa elokuvassa, niin The Blues Brothersissa riittää tuhoutuvia autoja, stuntteja sekä hyvää musiikkia.
Rakennetun avastuksen kannalta elokuva ei ollut sieltä "helmi"-laidasta, 98 % lavasteista kun oli oikeita rakennuksia/esineitä ym. Chicagossa. Lavastuksen kannalta ehkä hienoin lavaste oli bändin kuvittelema esiintyminen; kaikilla valkoiset puvut ja oma "alue" missä soittaa. 


Elokuvassa tuhoutuu yhteensä 103 autoa, joista 60 on poliisiautoja. Auton tiputtamiseen taivaalta pyydettiin elokuvaa varten luvat ilmavoimilta, sekä stuntmiehiä elokuvassa on n. 40. 

Elokuvassa nähtävää The Blues Mobilea varten oikeasti oli 13 autoa, joista kaikilla oli oma tehtävä; olla nopea, toimia hypyissä tms. Yhtä autoa viritettiin yli kuukausi kohtaukseen, jossa veljekset pakenevat poliisia ja kun he nousevat autosta, auto kirjaimellisesti leviää kadulle. 

Omasta mielestäni elokuva oli oikein mainio, katsoisin uudestaan jos joskus tulisi vastaan. Erityisesti musiikki ja erilaiset stuntit iskivät meikäläiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti