perjantai 24. elokuuta 2012

Puuta ja SketchUppia

Äiteen nimpparilahja
Sain napsaistua kuvat ensimmäisestä ja toisesta puukäsityöstä, jotka Eilan opeilla on tehty. Ensimmäiseksi tehtiin puulasta, jossa tarkoituksena oli tehdä täysin samanlainen kuin alkuperäinen kappale. Itse onnistuin omasta mielestäni ihan hyvin, lasta vain jäi hieman liian lyhyeksi ja "kumpuilevaksi". Arvostelussa numeroksi tuli 2-, juurikin tuon lyhyyden ja kumpujen takia, mutta tyytyväinen olen :) Lasta pääsikin heti käyttöön, äiti saikin tästä hyvän nimipäivälahjan.

Ennen seuraavan työn aloitusta, kerkesin aloittelemaan voiveitsen tekoa. Sainkin veitsen melko nopeasti (n. 1,5 h) valmiiksi ja siitä tulikin käyttökelpoinen. 


Seuraava työ olikin puinen leikkuulauta. Aluksi alkukatkaisusahalla katkottiin sopivan mittaiset pätkät koivulankusta, jonka jälkeen särmäsahalla otettiin toinen kaarnareuna pois. Tämän jälkeen mentiin oikohöylälle, jossa höylättiin sekä lape ja syrjä, jotta saatiin 90 asteen kulma reunaan. Oikohöylältä tasohöylälle, jossa höylättiin lauta n. 45 millin paksuiseksi.
Tämän jälkeen siirryttiin pyörösahalle (= sirkkeli), jossa sahattiin 7-8 n. 38 millisiä rimoja. Sirkkelin jälkeen oli vuorossa liimaus. Ennen liimausta oli tärkeää muistaa katsoa oikea vuosirengassuunta, jonka jälkeen liimattiin rimat kiinni ja pistettiin puristukseen. Rimojen ollessa puristuksessa noin puolisen tuntia, otettiin puristimet pois ja raaputettiin yli pursunnut liima pois. Työ jäikin tähän vaiheeseen ja tästä jatketaan ensi kerralla.


Aloittelin SketchUpilla tekemään jonkin sortin rakennusta. Sain eilen illalla tehtyä tuon "kuistin" melko hyvään kuntoon, tänään jatketaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti